top of page
Unenlahjan tarina

Unenlahja sai alkunsa epätoivosta ja epävarmuudesta, joita koin tuoreena äiti-nä. Lapseni oli syntymästään saakka todella intensiivinen ja koliikkioireinen eikä nukkumisesta tullut mitään. Vaistoni sanoivat jonkin olevan pielessä. Koin, että avun ja ymmärryksen sijasta sain kuulla korneja lausahduksia ja tokaisuja kuinka muutkin ovat pärjänneet.

Olin väsynyt ja ahdistunut pelkästä ajatuksesta, että tämä kaikki olisi vain normaalia vauva-arkea, joka jatkuisi pahimmassa tapauksessa vuosikausia. Koin, etten voinut olla väsymyksen takia sellainen vanhempi kun halusin.

Jonna Leppäharju Unenlahjan perustaja

Jonna Leppäharju

Väsymys vaikuttaa kaikkeen teksti

Myöhemmin lapseni oireiden taustalla todettiin olevan maitoallergia ja ruokavaliomuutoksen jälkeen lapsi alkoi voida paremmin. Kaipasimme edelleen kipeästi unta, mutta vaihtelevien ja täysin erilaisten vinkkien joukosta ei tuntunut löytyvän ratkaisua perheellemme. 

 

Lopulta päädyin opiskelemaan Kim Westin (The Sleep Lady) oppiin ja toukokuussa 2016 valmistuin lasten unikonsultiksi. Koulutukseni aikana opin nukkumisen olevan opittavissa oleva taito siinä missä kaikki muukin. Se mystinen unenlahja löytyy ihan jokaiselta ja on meidän vanhempien tehtävä opettaa lapsiamme käyttämään sitä. 

Olen ikuisesti kiitollinen pienelle muusalleni tästä polusta, jolle hän minut tietämättään ohjasi. Sen polun kivien ja kantojen sekä koulutukseni ansiosta  voin nyt tarjota apua muille sitä kaipaaville. Haluan myös kannustaa vanhempia luottamaan omiin vaistoihinsa, olette kaikki omien lastenne parhaita asiantuntijoita!

Tutkinnot ja koulutukset
  • Sosionomi (AMK)

  • Pediatrinen uniohjaaja -täydennyskoulutus

  • Gentle Sleep Coach -koulutus 

  • Happiest Baby -koulutus

  • Infant Mental Health and Development -koulutus 

  • Vauvahieronnan ohjaaja

  • Imetystuen peruskurssi

bottom of page